20.5.2016

Ihmisistä rakentuva markkinointistrategia


Liike-elämään keskittyvissä julkaisuissa törmää lähes viikottain uutisiin, joissa kerrotaan Suomen vetovoimaisimmista työpaikoista. Yritysten toimitusjohtajat ovat kysyttyjä puhujavieraita eri seminaareihin ja monilla on palo oppia heiltä edes pieni pala menestysreseptiä. En tiedä, mitä fiiliksiä tämä herättää sinussa, mutta itselle uutiset tuovat tunteen, että meillä on vielä mahdollisuuksia. On olemassa sukupolvi, joka ymmärtää ihmisten tarkoituksen digitalisoituvassa maailmassa. Sukupolvi johtajia, jotka luottavat ihmisiin täydestä sydämestään ja antavat heidän luottamuksen näkyä avoimesti työpaikoilla. Eikä ihme, että nämä yritykset keikkuvat haluttujen työpaikkojen listoilla vuodesta toiseen. Uutisten ja listojen ulkopuolelta löytyy varmasti monia yhtä vetovoimaisia yrityksiä, mutta omaa toimintaa on helppo vertailla julkisuudesta tuttuihin toimijoihin. 

Tänä päivänä työnantajan ainoa tehtävä on luoda olosuhteet työntekijöille, maksimoida oma ammattitaito ja ennen kaikkea potentiaali, joka on vielä käyttämättä työntekijän kohdalla. Liian monesti tulee tunne, kun näkee kaupungilla kulkiessa työntekijöitä omissa askareissa, että he todella tietävät olevansa vain pieni osa suuremmassa koneistossa, ilman todellista tarkoituksen tunnetta omaa työtään kohtaan. Se harmittaa ainakin minua ihan suunnattomasti. Työntekijöiden motivaation puute näkyy suoraan asiakaspalvelussa. Työn jälki saattaa olla sinne päin ja tehokkuus ei ole lähelläkään täyttä potentiaalia. En syytä enää työntekijöitä huonosta palvelusta, vaan siirrän katseen jo automaattisesti kohti suurempaa kuvaa. Katson yrityksen strategiaa, joka on selkeästi viritetty vain kustannustehokkuuteen ja kaikesta työntekijöihin liittyvästä on leikattu mahdollisimman paljon pois, jotta viimeisetkin motivaation rippeet ovat varmasti kadonneet työntekijöiden arjesta. Johtajien katseet ovat monesti luvuissa ja ihmiset lukujen takaa unohtuvat. 

Mitä jos työntekijä olisi aina oikeassa? 
Edustan itse y-sukupolvea, joka tietää mitä haluaa ja miten sinne päästään. Tämä luo työnantajalle suuren haasteen. Kuinka luoda riittävästi haasteita nuorille tekijöille, jotta heidän motivaationsa ja askeleensa suuntautuvat kohti oikeaa visiota? Tänä päivänä yritysten suurin vetovoimatekijä on se, kuinka tehokkaasti he motivoivat omia työntekijöitään, ja tämä on muovannut johtajan roolin täysin uudella tavalla. Johtaja ei ole enää se, joka tietää asiat parhaiten, vaan hän on henkilö, joka ympäröi itsensä itseään viisaammilla ihmisillä ja valmentaa heistä parhaat tulokset irti ottaen huomioon jokaisen yksillölliset tarpeet. 

Digitalisaation myötä koneelliset, joskus yksinkertaiset toiminnot on automatisoitu erilaisten työkalujen avulla, jolloin ihmisten aikaa on jäänyt yhä enemmän oman ammattitaidon kehittämiseen opiskelemalla verkossa, lukemalla blogeja, kuuntelemalla podcasteja, osallistumalla webinaareihin ja suorittamalla tutkintoja verkon välityksellä. Uskallan väittää, että tulevat sukupolvet ovat viisaampia kuin aikaisemmat sukupolvet. Ei siinä, mikä kirjainyhdistelmä heidän tittelinsä perässä on, vaan siinä, kuinka ajankohtaista tietoa he hallitsevat ja omaksuvat. 

Liian usein yritysten markkinointi mielletään vain kampanjoiksi, joita tehdään neljä kertaa vuodessa, vaikka todellinen tarve olisi purkaa yrityskulttuuri ja strategia atomeiksi ja rakentaa ne täysin uudestaan työntekijöiden ehdoilla. Nämä kaikki muutokset ovat vetovoimatekijöitä, jotka kutsuvat puoleensa intohimoisia työntekijöitä. Tekijöitä,  jotka tekevät työnsä täydestä sydämestään ja luovat asiakkaille ylivertaisia kokemuksia. Asiakas pysyy yritysten keskiössä, mutta työntekijät ovat yritysten moottori, joka pitää koneen liikkeellä ja varmistaa yrityksen kehityksen toimialansa huipulle.

Jussi Ojala 
jussi.ojala@bstr.fi