10.12.2015

Tärkeä viesti Korvatunturin tontuille


Joulupukki ei tule ilman Googlea


Varaan ensimmäistä kertaa elämässäni jouluaatoksi joulupukkia. Tähän asti on ollut helppoa – joulupukki tulee yöllä savupiipun kautta, syö piiraan, juo viskipaukun ja jättää lahjat takan viereen tai kuusen alle, minne talon väki ne nyt haluaakaan.

Nyt on toisin. Joulupukin pitää näyttää kasvonsa kolmevuotiaalle.

Mistä joulupukin saa tilata? Ei mitään käsitystä – eli Google avuksi, kuten aina kun askarruttaa. Löytyy kaksi sivustoa, joilla esitellään joulupukkeja. Toiselta löydän kaksi oikealla paikkakunnalla kulkevaa pukkia. Toiselta en yhtään. Jännäksi menee. Ovatko nämä pukit sellaisia, joita voi kotiinsa lasten eteen laskea? Mieleen tulee takavuosilta naapuruston peräkammarinpoika, joka juhannuksena lupasi tulla ryyppyä vastaan sitten jouluna pukkeilemaan. Isä sanoi ei. Toisen pukin kuvaus kuulostaa kivalta, ja hän onkin täysin buukattu. Toisella ei ole kuvausta lainkaan. Se ei houkuta soittamaan, joten en soita.

Harvoin käy näin, että Google ei pysty auttamaan. Se ei kuitenkaan ole Googlen vika. Google ei voi auttaa, jos me kaikki emme auta sitä auttamaan.

Nyt tulee tärkeä viesti Korvatunturin tontuille, jotka toivottavasti näitä apupukkejakin auttavat. Kertoisitteko oikealle ja apupukeille, että laittakaa tietonne nettiin ja optimoikaa olinpaikkanne, jotta me löydämme teidät? Mainostaakin voi! Me tarvitsemme teitä, joten älkää jääkö piiloon.

Sillä nurkan takaa kurkkiminen on tonttujen hommaa. Joulupukki on jouluaaton tähti, joka voi huoletta viedä kaiken huomion. Tämä koskee tietysti myös apupukkeja.

Siksipä kerronkin, että me voimme auttaa. Me osaamme optimoida ja mainostaa verkossa oikein hyvin. Voimme näyttää teille tuloksia, joita optimoinnilla ja verkkomarkkinoinnilla on saavutettu. Tuloksia joulupukkien ja tonttujen mainostamisesta meillä ei ole toistaiseksi esittää, mutta monelta muulta alalta esimerkkejä löydämme kyllä. Jos visuaalinen presenssi puuttuu, se saadaan luotua myös. Niistäkin voimme näyttää esimerkkejä.

Tulkaa siis meille tonttukullat ja tuokaa joulupukit tullessanne!

 Mari Dawe
 mari.dawe@bstr.fi